Kun heräät ajan ja paikan unesta, aikaa ja paikkaa ei enää ole olemassa. Gary R. Renard Kuolematon todellisuutesi
Copyright © 2010 Wisefool Press ja 2014 Kustannus Oy Taivaankaari

3 Koko totuus

Mitä sinä tiedät?

Todella. Mitä tiedät aivan täydellisen varmasti?

Pane hetkeksi syrjään kaikki mielipiteet, uskomukset ja teoriat ja keskity tähän yksinkertaiseen kysymykseen: Mitä tiedät aivan varmasti? Tai kuten Thoreau asian ilmaisi:

Asettukaamme aloillemme ja tunkekaamme jalkamme mielipiteiden, ennakkoluulojen, perinteiden, harhakuvien ja ilmiasujen mutaan ja loskaan, siihen lietteeseen, joka peittää alleen koko maailman… läpi kirkon ja valtion, runouden, filosofian ja uskonnon, kunnes jalkamme tavoittavat lujan peruskallion, jota voimme kutsua todellisuudeksi ja sanoa, Tämä on, ja aivan varmasti; ja sitten voimme aloittaa...

Toisin sanoen, lopetetaan paskanjauhanta ja yritetään ymmärtää, mitä me varmasti tiedämme. Cogito saa juuri tämän aikaan ja se on hyvin yksinkertaista. Kysymys kuuluu: Mitä sinä tiedät?

Vastaus on: minä olen.

Kaikki muut tosiseikat ovat oikeastaan epätosiseikkoja ja kuuluvat yhdessä sovitun ja suhteellisen totuuden luokkaan eli epätodelliseen todellisuuteen ja epätoteen totuuteen.

Cogito ergo sum on se yhtälö, joka todistaa tämän tosiseikan. Mutta kysykäämme ennen kuin jatkamme, mitä muuta me tiedämme. Mitä muuta voimme täydellä varmuudella sanoa?

Emme mitään. Me emme tiedä yhtään mitään muuta. Ja juuri tässä on koko cogiton juju. Minä olen -lauseen tärkeys ei ole se, että se on tosiseikka, vaan että se on ainoa tosiseikka.

Minä olen on ainoa asia, jonka kukaan on koskaan tiennyt ja koskaan tulee tietämään. Kaikki muu, kaikki uskonnot, elämänkatsomukset ja tieteen saavutukset eivät voi koskaan olla muuta kuin unen tulkintoja. Ei ole muuta tosiseikkaa kuin Minä olen.

Cogito on se ajattelun siemen, joka tuhoaa maailmankaikkeuden. Cogiton lisäksi mitään ei tiedetä. Cogiton lisäksi mitään ei voi tietää. Kukaan ei tiedä mitään muuta kuin Minä olen. Yksikään ihminen tai jumala ei voi väittää tietävänsä tämän enempää. Mitään sellaista jumalaa tai jumalistoa ei voi olla olemassa – eikä sellaista edes voi kuvitella – joka tietäisi enemmän kuin tämän yhden asian: Minä olen.

*

Emme taida voida välttyä siltä, ettei tämä aihe ajautuisi hetkeksi Uuden testamentin tarkasteluun. Kun Mooses kysyi Jumalalta tämän nimeä, Jumala vastasi: "Minä olen se, joka minä olen." Jumala siis antaa itselleen nimeksi Minä olen.

Huomaa, ettei nimeä voi taivuttaa. Jumala ei sano, että nimeni on Minä olen, mutta yhtä hyvin voit kutsua minua nimellä Sinä olet tai Hän on. Cogitoa, Minä olen -toteamuksen ilmaisua, ei voi laajentaa subjektiivisen tietämyksen ulkopuolelle. Voin siis sanoa: "Minä olen", ja tietää sen todeksi, mutten voi sanoa, sinä olet, hän on, me olemme, te olette, he ovat, se on ja niin edelleen. Tiedän vain itse olevani olemassa enkä yhtään mitään muuta. Kun asian ymmärtää tällä tavoin, Minä olen – eli Jumala – on kaiken alku ja loppu; siinä on kaikki oleminen, kaikki tieto, koko sinä.

Cogito on raja mielikuvituksen ja todellisuuden välissä. Toisella puolella cogitoa on uskomusten, ajatusten ja teorioiden maailmankaikkeus. Rajan ylittäminen merkitsee kaiken tämän jättämistä taakseen. Yhdelläkään teorialla, käsityksellä, uskomuksella, mielipiteellä tai argumentilla ei voi olla minkäänlaista pohjaa todellisuudessa, kun cogito on täyttänyt koko mielen. Rajan yli ei voi käydä minkäänlaista keskustelua, sillä se, mikä on rajan toisella puolella merkityksellistä, ei ole sitä sen toisella puolella.

Kaikki kuvittelevat ymmärtävänsä cogiton, mutta ei sitä kukaan ymmärrä. Descartes ei itsekään ymmärtänyt sitä. Jos filosofian professorit todella ymmärtäisivät cogiton, he eivät olisi mitään filosofian professoreita. Alfred North Whitehead sanoi, että kaikki filosofia on vain alaviitteitä Platonin teksteihin, mutta cogito tekee kaiken filosofian – Platonin ajatukset mukaan lukien – hyödyttömäksi ja merkityksettömäksi. Ainoastaan subjektiivinen Minä olen on totta, joten mitä ihmeen hyötyä jonninjoutavista jorinoista on? Ei ole mitään muuta sanottavaa.

Cogito ei ole pelkkä ajatus tai idea; se on egon syövä virus, ja jos kykenemme olemaan vastustelematta sitä niin kovasti, se nielee lopulta kiduksiinsa koko mielen harhan. Kun opimme tuntemaan cogiton, voimme alkaa määrätietoisesti purkaa sekä kaiken sen, minkä kuvittelemme tietävämme, että sen, mikä kuvittelemme olevamme. Voit ymmärtää cogiton pinnallisesti vaikka minuutissa, mutta sinulta menee vuosia, ennen kuin opit antamaan sen nakertaa sinut olemattomiin sisäisesti.

Elämä on vain unta. Ei ole olemassa mitään objektiivista todellisuutta. Kahta ei voi mitenkään todistaa. Mitään toista ei voi pitävästi osoittaa olemassa olevaksi. Aika ja avaruus, rakkaus ja viha, hyvä ja paha, syy ja seuraus – ne ovat kaikki vain ajatuksia. Jokainen, joka sanoo tietävänsä jotakin, sanookin oikeastaan vain sen, ettei tiedä yhtä ainoaa todellista asiaa. Mikä tahansa muu totuuden ilmaus kuin Minä olen merkitsee tietämättömyyden tunnustamista. Suurimmatkaan uskonnolliset tai filosofiset ajatukset eivät sisällä yhtään sen enempää totuutta kuin lampaan määkäisy. Hienoimmissa kirjoissakaan ei ole yhtään sen enempää totuutta kuin lihaleikkeleessä.

Kukaan ei tiedä yhtään mitään.

Yritä ihan itse kumota tämä väittämä. Jos haluat kumota tämän väitteen cogiton merkityksestä, sinun on vain todistettava, että jokin – mikä tahansa – on totta. Siitä vain, sen kuin hakkaat päätäsi seinään ihan rauhassa, mutta sitä ei voi tehdä. Cogito on kuin Molotovin cocktail, polttopullo jonka avulla voimme sytyttää tuleen oman mielemme tietäen varmasti, ettei totuus pala tulessakaan. Tämä ei kuitenkaan ole heräämisen matkan päätepiste.

Se on vasta alku.
Takaisin