Kun heräät ajan ja paikan unesta, aikaa ja paikkaa ei enää ole olemassa. Gary R. Renard Kuolematon todellisuutesi
Copyright © 2017 Jed McKenna ja Kustannus Oy Taivaankaari

Se mikä ei voi olla yksinkertaisempaa

Sokrates: Haluan kuulla häneltä itseltään, mikä on hänen taitonsa luonne ja mitä hän julkisesti harjoittaa ja opettaa. Hän saattaa kuitenkin, kuten oletat, lykätä taitojensa esittelyä myöhemmäksi.

Kallikles: Häneltä kysyminen se vasta jotakin on, Sokrates, ja juuri kysymyksiin vastaaminen onkin osa hänen taitojensa esittelyä, sillä hän sanoi aivan vastikään, että kuka tahansa saisi kysyä häneltä mitä tahansa, ja hän vastaisi siihen.

Sokrates: Mikä onnenpotku! Kysyisitkö häneltä, Khairefon...?

Khairefon: Mitä minun tulee kysyä?

Sokrates: Kysy häneltä, kuka hän on.

Trilogian ensimmäisen ja viimeisen luvun otsikko on Se mikä ei voi olla yksinkertaisempaa. Näissä kirjoissa tarkastelimme sitä, miten tuo lause liittyy heräämisen prosessiin. Nyt meidän on aika tarkastella sitä, voiko sen avulla ratkaista myös todellisuuden arvoituksen.

"Sinun mielestäsi se siis on mahdollista?" Karl kysyy.

"Kyllä, juuri sitä tarkoitan, ja jos olen oikeassa siinä, miten yksinkertaista se on, minun ei pitäisi olla mitenkään vaikea osoittaa sitä sinullekaan, jotta ainakin teoriassa ymmärtäisit sen yhtä hyvin kuin minäkin."

"Teoriassa?"

"Niin. Se mikä minulle on elävää todellisuutta, minun olemiseni paradigma, on vain teoriaa sellaiselle, joka ei itse ole tehnyt samaa matkaa. Tätä lukuunottamatta voimme varmasti yhdessä tutkia sitä, onko se ainostaan yksinkertaista vai jotakin sellaista, mitä ei voi enää tehdä yksinkertaisemmaksi."

"Kuinka kauan luulet, että siihen menee?"

"Mehän selvitämme kaikki luomakunnan mysteerit, joten eikö sinulla ole kalenterissasi vähän aikaa siihen?"

"Mutta sinähän sanot sen olevan niin yksinkertaista..."

"Hyvä on. Alle viidessä minuutissa, jos pelaat reilusti. Seitsemässä, jos käyt hankalaksi."

"Miksi ihmeessä ryhtyisin hankalaksi?"

"Maya."

"Koirako?"

"Ei kun se toinen."

"Okei. Kello on nyt 2:47. Häviäjä maksaa oluet. Hyvät oluet."

"Kiinni veti. Uskotko, että totuus on olemassa?"

"Et sinä noin helpolla pääse."

"Hyvä. Yritetään sitten toista kautta. Uskotko siihen, ettei totuutta ole?"

"Haiskahtaa ansalta."

"Jos sanomme, ettei totuutta ole, silloinhan me sanomme, että on totta, ettei totuutta ole: se on itsensä kumoava väittämä – vähän kuin sanoisi, ettei ole olemassa mitään absoluuttista. Eikö niin?"

"Niin kai."

"Tähän saakka ei ole kysymys mistään uskomuksesta tai tuntemuksesta vaan yksinkertaisesta logiikasta. Onko tässä logiikassa mielestäsi jotain vikaa?"

"Ei ole. Olen samaa mieltä siitä, että on loogisesti ristiriitaista väittää, ettei totuutta ole."

"Joten?"

"Perustuen siihen tosiseikkaan, ettei totuus voi olla olematta, sillä olisi täysin mieletöntä sanoa, että ei-totuus on totuus on totta, olen samaa mieltä siitä, että totuuden on oltava olemassa. Mutta en tiedä, mikä totuus on, vaan ainoastaan sen, että jonkin on oltava totta."

"Olet siis samaa mieltä siitä, että jonkin on oltava totta. Huolimatta siitä, mikä se on, totuuden on oltava olemassa. Niinkö?"

"Kyllä. Olen samaa mieltä."

"En halua, että joudumme palaamaan tähän samaan asiaan uudelleen vain siksi, että hätiköimme sen kanssa. Oletko varmasti kaikin puolin sitä mieltä, että huolimatta kaikesta muusta, jonkin on oltava totta?"

"Olen siitä täysin vakuuttunut. Ei-totuus ei voi olla totta, joten jonkin on oltava totta. Neljä minuuttia jäljellä."

"Hyvä on. Nyt kun olemme päätelleet, että jonkin täytyy olla totta huolimatta siitä, mitä se on, katsotaanpa, mitä muuta voimme sanoa. Ajatteletko, esimerkiksi, että totuus voisi muuttua jotenkin? Voiko se olla jotakin nyt ja jotakin muuta myöhemmin?"

"Jos se muuttuu, eihän se voi olla totta. Totuuden on oltava muuttumaton. Vaikka koko aika loppuisi, totuuden täytyy yhä olla totuus, tai sitten se ei ole sitä koskaan ollutkaan."

"Selvä on. Vaikka totuus olisikin muuttumaton jopa ajan ulkopuolella, voiko se olla jotakin ja olematta jotakin muuta?"

"Anna jokin esimerkki."

"Ajatteletko, että totuus voisi olla jotakin sen kaltaista kuin valo tai rakkaus tai kauneus?"

"Ei vaikuta siltä. Ne kaikki näyttävä olevan osa jotakin isompaa eivätkä voi olla itsessään olemassa. Ne tarvitsevat vastakohtansa. Mitä on valo ilman pimeyttä? Mitä on hyvä ilman pahaa tai rakkaus ilman vihaa? Totuus ei selvästikään voi olla mikään erillinen asia."

"Joten olet siis sitä mieltä, että olipa totuus mikä tahansa, sen pitää olla sekä muuttumaton että kokonainen?"

"Kyllä – aivan varmasti sen pitää olla jatkuva ja muuttumaton. Ja olen myös sitä mieltä, että sen on oltava kokonainen eikä osa jostakin, sillä mitä se toinen osa sitten olisi? Erilainen totuus? Ei varmaankaan. Epätotuus? Ei varmastikaan."

"Entä voiko totuus sitten olla näkökulmakysymys? Luuletko, että minun totuuteni voisi olla eri kuin sinun totuutesi? Voiko totuus olla suhteellinen?"

"Ei mitenkään. Emmekö me jo todenneet, että totuuden täytyy olla universaali, jotta se ylipäätään olisi totuus."

"Onko totuus mielestäsi äärellinen vai ääretön?"

"Totuushan on jo määritelty niin, ettei se voi olla äärellinen. Jos olisi totuuden lisäksi jotakin muutakin, senkin pitäisi olla totta, missä tapauksessa kumpikaan seikka ei voisi olla totta ja varsinaisen totuuden pitäisi olla jotakin laajempaa, kaiken kattavaa. Kolme minuuttia jäljellä."

"Kärsivällisyyttä. Ainoaan oikeaan kaiken teoriaan voi mennä kuusi minuuttia."

"Sen jälkeen sekä valaistun että saan oluen. Olenko hankala?"

"Olet ihan reilu, mutta älä ole liian myötämielinen. älä anna meidän ohittaa mitään sellaista kohtaa, josta et ole vielä varma. Tiivistäen voin sanoa, että me olemme tulleet siihen tulokseen, että totuus on olemassa, eikö niin?"

"Se on ainakin varmaa."

"Ja olemme tulleet siihenkin tulokseen, että totuus ei voi muuttua; se ei voi olla jotakin nyt ja jotakin muuta myöhemmin. Sen täytyy siis olla muuttumaton. Menikö oikein?"

"Kyllä. Olen samaa mieltä siitä, että totuuden on oltava muuttumaton, sillä muuten se ei olisi yhtään sen todellisempi kuin linnunlaulu tai pilven muoto."

"Entä eikö ole mahdollista, että paljastuipa totuus lopulta miksi tahansa, sen täytyy löytyä kaikesta? Että mikään olemassa oleva ei voi olla poikkeus totuudesta tai olla olemassa totuuden ulkopuolella?"

"Hyvin mahdollista. Oikeastaan niin on pakko olla. Totuuden on löydyttävä kaiken olemassa olevan ytimestä, eikä mikään voi olla olemassa totuudesta erillään. Olisi mieletöntä väittää jonkin olevan olemassa epätotuudessa."

"Ja me olemme tulleet myös siihen tulokseen, ettei totuus voi olla osa jotakin isompaa tai kokonaisuuden puolikas. Olemmeko tästä samaa mieltä?"

"Kyllä. Olen sitä mieltä, ettei totuus voi olla rajallinen tai äärellinen. Oletan sen olevan universaali, rajoittamaton – vailla rajoja."

"Joten totuuden on oltava ääretön?"

"Niin sen on oltava."

"Totuus on siis absoluuttinen eikä minkään osa tai puoli?"

"Aivan varmasti. Totuuden on oltava absoluuttinen tai muuten se ei ole mikään totuus. Kello on 2:50. Kaksi minuuttia jäljellä."

"Kysyn vain ihan selvyyden vuoksi, voiko olla olemassa kaksi totuutta?"

"No ei todellakaan! Jos jokin seikka on absoluuttisesti totta, eihän mikään muu voi silloin olla absoluuttisesti totta. Jos jokin toinen seikka taas on absoluuttisesti totta, silloin ensimmäinen ei voi olla. Näin yksinkertaista se on."

"Kiitos. Entä onko totuus sitten olemassa aika-avaruudessa?"

"Tuota, olisi aika hullua ajatella niin. Se tekisi siitä äärellisen ja muuttuvan, mutta jos totuus on äärellinen ja muuttuva, silloin se ei ole absoluuttinen. Näin ollen totuus ei voi olla olemassa aika-avaruudessa, sillä sekä aika että avaruus ovat molemmat muuttuvia ja pysymättömiä."

"Kapteeni Ahab oli siis mielestäsi oikeassa, kun hän sanoi, ettei totuudella ole rajoja?"

"Niin sen täytyy olla, sillä jos totuudella olisi rajat, mitä noiden rajojen ulkopuolella olisi? Lisää totuutta? Totuuden on oltava ääretön."

"Entäpä sitten epätotuus? Miten se tähän yhtälöön sopii?"

"Ei mitenkään. Ei selvästikään voi olla mitään sellaista seikkaa kuin epätotuus. En voi teeskennellä ymmärtäväni tätä enkä millään saa sopimaan sitä todellisuuteen sellaisena kuin sen näen, mutta logiikka on täysin aukotonta. Ei voi mitenkään kyseenalaistaa sitä, etteikö totuus olisi absoluuttinen tai että epätotuutta ei ole olemassa. Epätotuus ei voi olla totta yhtään sen enempää kuin ei-oleminen voi olla tai olemattomuus olla olemassa.

"Siispä kiteytän vielä, että olet sitä mieltä, että totuus on olemassa. Ja sen lisäksi sanot vielä, ettei epätotuutta ole olemassa. Onko jokin kohta ajattelussasi jäänyt vielä ratkaisematta?"

"Ei, sillä istuttuani tässä tämän muutaman minuutin, tajuan, että koska totuuden on oltava absoluuttinen, asia on varsin yksinkertainen. Totuuden on oltava olemassa eikä epätotuutta voi olla. Kellö käy. 2:51 – minuutti jäljellä. Olen huolissani sinun puolestasi."

"No, olen pahoillani, että tuotan sinulle pettymyksen, mutta näyttää siltä, että olen edennyt liian nopeasti. Nyt olisi sopiva hetki sytyttää tupakka ja nostaa jalat ylös, mutta minä en polta ja jalatkin ovat jo koholla."

"Tik-tak. Viisikymmentä sekuntia."

"Mutta mehän olemme jo oikeastaan valmiita. Olemme tulleet siihen tulokseen, että totuus on olemassa ja että se on absoluuttinen. Mikä voisi olla sen yksinkertaisempaa. Me olemme saaneet ilmaistua vesitiiviin syllogismin ensimmäisen premissin: totuus on kaikki. Oletko tästä eri mieltä?"

"Asiasta ei voi kiistellä järkevästi. Totuus on olemassa, eikä epätotuus ole mahdollinen, joten totuus on kaikki. On vain totuus. Ei se voi mitenkään muutenkaan olla. Olen täysin samaa mieltä."

"Joten nyt, määritelläksemme totuuden, meidän on vain määriteltävä, mitä on absoluuttisen varmasti olemassa. Mitä sellaista voit sanoa, joka on absoluuttisen varmasti totta?"

"Helppoa. Filosofian alkeita. Voin sanoa, että minä olen. Tiedän olevani olemassa. Viisitoista sekuntia."

"Entä mikä on oleamassaolosi luonne?"

"Olemassaoloni luonne? Tietoisuus tietenkin. Minä olen tietoinen, ja sinulta loppui aika. Tämä on kaikki kyllä hyvin mielenkiintoista, ja haluaisin jatkaa keskusteluamme, mutta olet minulle oluen velkaa. Hyvän oluen."

"Minäkin haluaisin jatkaa tätä keskustelua samalla, kun juomme oluen, jonka sinä tarjoat, sillä me olemme juuri ratkaiseet kaikki olemassaolon arvoitukset viidessä minuutissa."

"Ai olemmeko? Miksen minä sitten edelleenkään tiedä sitä?"

"Kyllä sinä tiedät, muttet vain ole tajunnut sitä vielä, mitä ei minun mielestäni pidä laskea minulle suotuun viiteen minuuttiin, eihän?"

"Ei tietenkään, jos asia on noin kuin sanot, mutta et sinä minun mielestäni ole tehnyt sitä, mitä sanot."

"Ovatko syllogismit sinulle tuttuja?"

"Kyllä, logiikkaa: jos jotakin ja jotakin muuta, niin sitten sitä. Jos kaikki ihmiset ovat kuolevaisia ja Sokrates on ihminen, niin Sokrateskin on kuolevainen."

"Aivan. Tuo on se tunnettu syllogismi. Kaksi premissiä, kaikki ihmiset ovat kuolevaisia ja Sokrates on ihminen, todistavat johtopäätöksen "Sokrates on kuolevainen". Jos premissit ovat totta, johtopäätöksenkin on oltava totta."

"Ja mekö loimme tällaisen syllogismin sinun viisiminuuttisesi aikana?"

"Kyllä vain. Aukottoman, vedenpitävän ja täydellisen syllogistisen todisteen. Tulimme siihen tulokseen, että totuus on kaikki ja että tietoisuus on olemassa, ja että nämä molemmat ovat täysin varmoja asioita, eikö niin?"

"Totuus on kaikki, kyllä. Ja jos sanon, että olen olemassa, se merkitsee samaa kuin että tietoisuus on olemassa – kyllä."

"Voitko sanoa, että jotakin muuta on olemassa?"

"En. Cogito, solipsismi ja sinun kirjasi ovat minulle varsin tuttuja, ja minä olen tullut tähän tulokseen omaksi suureksi tyydytyksekseni. Ainoat asia, jonka tiedän varmasti, on se, että minä olen olemassa, mikä on sama kuin sanoa, että tietoisuus on olemassa."

"Ja jos nuo toteamukset ilmaisee syllogistisesti?"

"Totuus on kaikki, ja tietoisuus on olemassa. Silloinhan meidän kai pitää sanoa, että jos totuus on kaikki ja tietoisuus on olemassa, niin... no huh, niin minä olen sinulle oluen velkaa."

"Hyvän oluen."

*

Se mikä ei voi olla yksinkertaisempaa

jos totuus on kaikki

ja tietoisuus on olemassa

niin tietoisuus on kaikki


Takaisin