Havahtumiseen ei liity mitään mystiikkaa tai suuria salaisuuksia eikä siihen tarvita maailmasta vetäytymistä tai tunteja, päiviä ja vuosikausia kestäviä mietiskelyjaksoja tai guruja tai muita opettajia. Juha Pitkänen (nyk. Kuvajainen) Vapaus valita

Luku 4

Tunnelin jälkeen

Saapuminen toiselle puolelle

Kun nyt olemme saaneet selville, miten ja miksi useimmat ihmiset kulkevat tunnelin läpi siihen lähellämme olevaan ulottuvuuteen, jota nimitämme toiseksi puoleksi, voimme edetä sinne ja katsoa, mitä oikeastaan tapahtuu sinne päästessämme. Päinvastoin kuin mitä tästä kuolemanjälkeisestä matkasta on jo kirjoitettu, me emme vain lennähdä ulos tunnelista pehmeiden pilvien keskelle, kasvata siipiä ja rupea ikuisiksi ajoiksi soittelemaan harppua. Toisella puolella on elämää, todellista, virkistävää, iloista ja siunauksellista elämää, jolle tunneli on vain alku.

Jälleennäkeminen, jonka koemme heti toiselle puolelle saavuttuamme, on eräs ihanimmista elämyksistämme. älä unohda, ettemme suinkaan matkaa johonkin outoon, tuntemattomaan maailmaan vaan palaamme Kotiin siihen ulottuvuuteen, josta tulimme. Siellä meitä ympäröivät ne henget, jotka tunsimme ja joita kaipasimme ja rakastimme tässä elämässä ja monissa muissa elämissä sekä täällä että toisella puolella.

Kotona olevat henget saavat tiedon, että olemme matkalla sinne, kun valomme alkaa välkkyä, kuten Francine sanoo. Se on Jumalan valo, jota kaikki kannamme sisällämme ja joka lähes kirjaimellisesti toimii ?merkkivalonamme? pitäen sielumme valaistuna. Se on ?ikuinen soihtumme?. Kun joku kysyy minulta, paraneeko hänen sairas omaisensa, Francine kertoo minulle, välkkyykö tämän ihmisen valo vai ei. Henget eivät vain näe valojen välkkyvän vaan he pystyvät myös erottamaan, mitkä valot ilmoittavat läheisen tulosta, jotta he eivät heti ryntäisi jokaista saapuvaa sielua vastaan. Francine vakuuttaa minulle, ettei se ole lainkaan niin vaikeaa tuonpuoleisille hengille, kuin miltä se kuulostaa. Verrataanpa sitä vaikkapa kaupunkiajoon, minkä aikana saatamme jollakin määrätyllä hetkellä nähdä useita liikennevaloja yhtaikaa. Tiedämme kuitenkin, mihin valoihin meidän tulee reagoida ja mistä valoista meidän ei tarvitse välittää, koska ne on tarkoitettu muille autoille kaukana edessä, takana tai jollakin sivukadulla. Henkimaailma tietää myös, mihin valoihin tulee reagoida, mikä tieto ilahdutti minua suuresti. Enhän minä lentokoneesta astuessani haluaisi suuren joukon tuntemattomia ihmisiä syleilevän minua toivottaen minut tervetulleeksi. Samalla tavoin en välittäisi viettää kotiinpaluun ensimmäisiä hetkiäkään suuren vierasjoukon keskellä hymyillen kohteliasta hymyä ja miettien, keitä nämä ihmiset oikeastaan ovat.

Jälleennäkemisen hetki on sen sijaan ihana tuttujen hetki. Tästä elämästä poistuneet rakkaimpamme ovat meitä vastassa, niin kuin Ada-mummo oli minua vastassa. Paikalla on myös ystäviä ja omaisia jokaisesta edellisestä elämästä sekä maan päällä että toisella puolella, joista useimpia emme ole tavanneet sen jälkeen, kun läksimme Kotoa syntyäksemme tähän uusimpaan elämäämme.

En ikinä unohda erästä Ted-nimistä asiakastani, joka tuli vastaanotolleni toivoen minun auttavan häntä voittamaan hänen käsittämättömän kuolemanpelkonsa. Johdattelin hänet hänen luvallaan erääseen edelliseen elämään todistaakseni hänelle, että hän oli jo kokenut kuoleman ja selvinnyt siitä. Hypnoosissa hän palasi elämäänsä Villissä Lännessä, jossa hän oli ollut suhteellisen tunnettu lainsuojaton ja pyssymies. Kumma kyllä, hänen kuolemassaan ei pyssyillä ollut mitään tekemistä. Hän oli saanut tuberkuloosin, mikä siihen maailman aikaan oli yleinen kuolemaan johtava tauti. Hän muisti maanneensa yksin kuolinvuoteellaan katuen väärille urille joutunutta elämäänsä. Häntä ei kukaan lohduttanut eikä surrut, kunnes eräs kaunis ja ystävällisennäköinen nainen astui hiljaa huoneeseen ja tuli hänen vuoteensa viereen. Nainen vaikutti tutulta, mutta mies ei pystynyt sijoittamaan häntä minnekään. Juuri kun hän aikoi huitaista kokemuksen syrjään pelkkänä hourekuvana, nainen tarttui hänen käteensä ja pyysi häntä seuraamaan itseään.

Mies oli ihmeissään siitä, että hänellä oli vielä voimia nousta ylös ja lähteä tuon pienen, alastoman huoneen ovea kohti. Seinä hänen edessään antoi periksi kuin valtava, kirkasvärinen esirippu, kun hän lähestyi sitä. Hän havaitsi naisen johdattavan hänet sanoinkuvaamattoman kauniille niitylle verhon takana. Hän vilkaisi olkapäänsä ylitse ja järkyttyi nähdessään kylmän, riutuneen ruumiinsa makaavan vuoteella.

He olivat jo melkein niityllä, kun hän kääntyi naista kohti ja kysyi: ?Kuka sinä olet??

Naisen hymy oli rakkautta täynnä, kun hän puristi lohduttavasti miehen kättä ja vastasi: ?Kuolin synnyttäessäni sinua.?

Näin sanoen äiti, jota hän ei ollut koskaan tuntenut, vei lapsensa kotiin. Lähdettyään toimistostani Ted ei enää koskaan tässä elämässä pelännyt kuolemaa.

On olemassa ryhmä, jonka odotan innokkaammin kuin ketään muuta tapaavani toisella puolella. Kaikki lemmikkieläimet, joita meillä on missä tahansa edellisessä elämässä ollut, kokoontuvat ympärillemme niin ratkiriemuissaan, että meitä odottavilla ihmisillä on täysi työ tunkeutua tuon iloitsevan joukon lävitse.

älä ikinä usko, etteivät lemmikkimme katselisi meitä toiselta puolelta maisella matkallamme. Rakkaalla ystävälläni tohtori Bill Yabroffilla, josta jo puhuin ensimmäisessä luvussa, oli tunne, että hän jakoi uuden asuntonsa kutsumattomien henkien kanssa ja pyysi minua tarkistamaan asian. Vietin useita tunteja tutkien talon joka sopen vintistä kellariin ja päädyin siihen lopputulokseen, että Billin talo oli aivan ?puhdas? eikä siellä ollut minkäänlaista kummittelua. Otan kuitenkin aina huomioon, että saatan olla väärässä, joten vain varmistaakseni asian ehdotin, että viettäisin muutamien tutkijoideni kanssa yön hänen talossaan ja pitäisin nauhurin päällä nähdäkseni, voisimmeko saada nauhalle joitakin asiaankuulumattomia ääniä talosta.

Valvoimme vuoronperään tuon pitkän, tapahtumaköyhän yön yli eikä kukaan meistä kuullut yhtään mitään. Voit kuvitella ällistyksemme, kun soitimme nauhan ja kuulimme selvästi koiran äänekästä, vihaista haukuntaa. Tarkistimme asian toisiltamme ja naapureilta ja varmistuimme yhdessä siitä, että ?paljaalle korvalle? yö oli ollut aivan hiljainen eikä sen aikana ollut kuulunut koiran eikä minkään muunkaan olennon ääntä. Kuuntelimme nauhan vielä kertaalleen eikä asiasta ollut epäilystäkään. Säälimätön haukunta ei ollut erehdystä vaan niin äänekästä, että se olisi pitänyt meidät koko yön hereillä.

Olin aivan ällikällä lyöty ja käännyin Francinen puoleen. Hän ilmoitti minulle kärsivällisesti, että olin eräässä edellisessä elämässäni ollut Alaskassa, jossa minulla oli ollut poikkeuksellisen hyökkääväkäytöksinen husky, joka vieläkin suojeli minua ja varmisti, ettei mikään henki päässyt häiritsemään minua Billin asunnossa.

Toisella puolella meitä odottavat myös poikkeuksetta, ja kuulkaapa nyt tarkkaan, sielunkumppanimme. Olet ehkä kuullut minun ärhentelevän tämän kysymyksen parissa aiemminkin, mutta ellet ole, niin selitän enemmän kuin mielelläni, miksi niin monet väärinkäsitykset tästä asiasta hermostuttavat minua. Kullekin meistä on luotu miehinen ja naisellinen puoli, ja itse asiassa voimme eri elämissämme edustaa kumpaa tahansa sukupuolta. Kullekin meistä on myös luotu ?kaksoishenki?, jonka miehinen ja naisellinen puoli ovat omiemme peilikuvia. Tuo kaksoishenki on sielunkumppanimme. Sielunkumppani ei siis ole, kuten monet luulevat, ?toinen puoliskomme?, ellet sitten usko siihen, että olemme kaikki vain ympäriinsä vaeltelevia puolikkaita. Sielunkumppanimme ei välttämättä ole missään elämässä edes vastakkaista sukupuolta, joten on pelkkää tarua uskoa siihen sattumaan, että tapaisit sielunkumppanisi tämän elämän aikana ja että kohtalo veisi teidät yhteen rakastavana parina tai puolisoina. On todella harvinainen yhteensattuma, että sinä ja sielunkumppanisi syntyisitte uudelleen samanaikaisesti. Miksi edes vaivautuisitte yrittämäänkään, koska teillä on kokonainen yhteinen ikuisuus toisella puolella ettekä sielläkään ole toisistanne riippuvaisia yhteenkasvaneita siamilaisia kaksosia. Ehkäpä riistän sinulta romanttisen kuvitelman, kun kehotan sinua luopumaan sielunkumppanisi etsimisestä maan päällä. Usko pois, ettei ole lainkaan romanttista joutua lohduttelemaan satoja asiakkaita, jotka saapuvat vastaanotolleni kyynelsilmin ja mielestään epäonnistuneina, koska eivät ole löytäneet sielunkumppaniaan tai heitä on loukannut tai heidät on pettänyt joku henkilö, jota he luulivat sellaiseksi. Sanon sinulle saman asian kuin heillekin: ?Tiedän täsmälleen, missä sielunkumppanisi tällä hetkellä on ? toisella puolella, missä hän juuri parhaillaan suunnittelee sinulle tervetuliaisjuhlaa.?

älä ole huolissasi siitä, ettetkö tapaisi toisella puolella jotakuta omaistasi siksi, että hän olisi jo syntynyt uudelleen maan päälle. Ellei hän ole mennyt vasemmasta ovesta ja ponnahtanut takaisin uuteen ruumiiseen, kuluu todennäköisesti vuosia tai vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja, ennen kuin sinä itse tai omaisesi päättää palata takaisin maan päälle, mikäli päätätte palata ollenkaan. Meidän, jotka maan päällä elämme omien aikakäsityksiemme vankeina, on vaikea ymmärtää, ettei sellaista käsitettä kuin ?aika? ole olemassakaan tuonpuoleisessa iäisyydessä. Kun kysyn Francinelta esimerkiksi, kuinka kauan jokin kestää tai miten pian jotakin tapahtuu, voin kuulla hänen äänessään pientä kärsimättömyyttä, kun hän vastaa: ? Ehkä niin kauan, kuin mitä te kutsutte kuukaudeksi? tai ?Teidän maailmassanne vuosi.? Pitkäkin maanpäällinen elämä on tuonpuoleisten sielujen silmissä vain lyhyt matka Kotoa pois. Jos siis huomaat toisella puolella, että rakkaasi on syntynyt uudelleen, ei se harmita sinua tippaakaan. Näethän hänet jälleen hetken kuluttua.

Keskustelemme henkioppaista tarkemmin myöhemmässä luvussa, mutta on tärkeää tietää, että henkioppaamme ovat ensimmäisinä toivottamassa meidät tervetulleiksi, kun ilmestymme ulos tunnelista. Henkioppaamme ohjaavat meitä henkilökohtaisesti joka askeleella, kun siirrymme tästä ulottuvuudesta tuonpuoleiseen ulottuvuuteen.

Kun tervetuliaisjuhla on ohi, useimmat meistä astuvat henkioppaidensa ohjaamina suurenmoiseen, kupolien ja pilarien koristamaan klassiseen rakennukseen, jota kutsutaan Viisauden saliksi. Se sijaitsee tunnelin päässä ja on ensimmäinen rakennus, jonka näemme tullessamme. Olet kuullut sanonnan ?Kaikki tiet vievät Roomaan?. Samalla tavoin kaikki tunnelit johtavat Viisauden saliin. Sen sisäänkäynti on ihmeellisen kaunis marmoriportaineen, loistavine patsaineen, suihkulähteineen ja tuoksuvine ikuisesti kukkivine kukkineen.

Viisauden salissa on suuren suuri pylväiden ympäröimä huone. Oppaamme johdattaa meidät yhdelle sileälle marmoripenkille ja astuu sitten syrjään, kun aloitamme sen tapahtumasarjan, jonka monet lähellä kuolemaa käyneet muistavat, mutta vain harvat yksityiskohtaisesti.

Tähystin

Sanoista ?koko elämäni vilahti silmieni editse? on tullut melkeinpä tunnusmerkki niissä kertomuksissa, jotka kuvaavat kuolemanrajakokemuksia. Totuus kuitenkin on, että juuri niin tapahtuu toisella puolella Viisauden salin pyhän huoneen hiljaisuudessa. Keskellä huonetta marmoripenkkien muodostaman kehän keskellä on tähystin, valtava kupera kupoli vaaleansinisestä lasista. Tuon lasikupolin sisällä näemme kaikki elämämme tapahtumat silmiemme edessä melkein kuin elokuvissa, mutta kolmiulotteisina hologrammeina. Voimme siis kierrellä kupolin ympärillä ja silti nähdä aivan tarkasti jokaisen elämämme hetken, hyvän tai pahan, oikean tai väärän, hauskan tai ikävän.

Muistan vieläkin ensimmäisen keskusteluni tähystimestä Francinen kanssa ja epäilevät sanani: ?Eikö koko elämän katseleminen vie kauan aikaa?? Hän alkaa väsyä muistuttamaan minua, että aika on vain maallinen päähänpinttymä. Kodin todellisuudessa ei ole aikaa.

Olen kuullut tuon väittämän toisesta puolesta tuhansia kertoja, ja vaikka tunnustankin sen tosiasiaksi, en millään pysty ymmärtämään sitä. Käsitän kyllä sen, että maan päällä ajatellaan, että aika kulkee suorana janana, jolla on alku, keskiosa ja loppu, kun taas toisella puolella aika on täysi ympyrä, pystysuoran sijasta vaakasuora, joten siinä ei voi havaita yläpäätä eikä alapäätä eikä sillä ole alkua eikä loppua. Jos tuosta selityksestä ei ole mitään apua, toinen hyvin yksinkertaistettu ja maallinen mielikuva on Las Vegasin kasino. Ellet koskaan ole käynyt sellaisessa, voin kertoa sinulle, ettei kasinoissa ole kelloja eikä kalentereita. Valaistus on aivan samanlainen vuorokauden läpeensä oli vuorokauden aika mikä hyvänsä eikä toiminnassa ole havaittavissa mitään muutoksia. Jos viivyt siellä tarpeeksi kauan, saatat kadottaa ajantajun etkä tiedä, onko päivä vai yö tai edes mikä päivä mahtaa olla. On vähän hassua verrata paratiisia kasinoon, mutta molemmissa paikoissa menneisyydellä, nykyisyydellä ja tulevaisuudella ei ole mitään merkitystä vaan kaikki on ?nyt?.

Kun nyt pidämme tuon mielikuvan mielessämme parhaan kykymme mukaan, niin ymmärrämme, että toisella puolella voimme katsella elämäämme niin kauan kuin on tarpeen ja ?kelata taaksepäin? nähdäksemme tietyt osat uudelleen. ?Aikaa vievä? on käsite, jota ei yksinkertaisesti ole olemassa paikassa, missä ei ole aikaa, ja tähystin kuuluu olennaisena osana henkemme ikuiseen kehitykseen.

Puhumme tästä asiasta tarkemmin myöhemmässä luvussa, mutta mainitsen jo tässä, että kun lähdemme toiselta puolelta syntyäksemme uudelleen maan päälle, saavumme tänne ottaaksemme vastaan erityisiä haasteita ja päästäksemme tiettyihin tavoitteisiin. Laadimme yksityiskohtaisen suunnitelman tulevaa elämäämme varten, jotta tarkoitus pysyisi paremmin mielessä. Seuratessamme elämäämme tähystimestä muistamme täydellisesti laatimamme suunnitelman ja voimme katsella sitä ympäristössä, missä ei ole lainkaan kielteisyyttä ja missä voimme hengittää Jumalan rakkauden ja ymmärryksen kyllästämää ilmaa. Emme katsele elämäämme maallisin silmin vaan henkemme rehellisin silmin, mikä ei tarkoita vain sitä, että katselisimme tekemisiämme uudesta näkökulmasta, vaan myös sitä, että katselemme elämämme ihmisiäkin myötätuntoisemmin kuin koskaan maan päällä.

Tuo hetki on poikkeuksellinen juuri sen takia, että elettyä elämää olemme arvioimassa me itse, ei Jumala eikä henkioppaamme. Arvioimme itseämme, onnistumisiamme ja epäonnistumisiamme, inhimillisyyttämme tai sen puutetta, ystävällisyyttämme ja itsekkyyttämme, rohkeuden ja pelkuruuden hetkiämme ja ennen kaikkea sitä, miten hyvin suoriuduimme niistä itsellemme asettamista tavoitteista, joiden takia alun alkaen lähdimme Kotoa. Tuo arviointi on vaikein saamamme tehtävä, sillä koska toisella puolella ei ole kielteisyyttä, ei siellä voi myöskään käyttää sellaisia itsekeskeisiä, puolustelevia verukkeita, jotka estävät meitä näkemästä totuutta maan päällä. Henkioppaamme, joka oli kanssamme koko tuon eletyn elämämme ajan, auttaa meitä tässä vaikeassa tehtävässä, mutta loppujen lopuksi viimeinen sana siitä, olemmeko onnistuneet vai epäonnistuneet, on meillä itsellämme.

Ajattele nyt, joka ikinen sana ja teko, jokainen kerta, kun käänsimme selkämme apua tarvitsevalle, joka ikinen kiukunpuuska, kun jokin asia ei mennyt toivomallamme tavalla, kulkee silmiemme editse tähystimessä. Jos tämä ajatus ei tuota sinulle ongelmia, niin hyvä on. Jos se taas tuntuu sinusta vaikealta, neuvon sinua viettämään hetken joka aamu valmistautuen tarkastelemaan omaa elämääsi ja huomaat, että päiväsi kuluu sen jälkeen paljon hedelmällisemmin.

Francinen ja niiden asiakkaideni mukaan, jotka ovat kuvailleet tätä kokemustaan joko regressiohypnoosin tai astraalimatkan ajalta, useimmat meistä huomaavat tämän tapahtuman jälkeen, että jotakin jäi vielä tekemättä. Joskus tunne on heikko, joskus hyvin voimakas. Kumma kyllä suuret virheemme eivät niinkään valtaa ajatuksiamme vaan pikemminkin ne hetket, jolloin emme antaneet tarpeeksi itsestämme, vaikka olisimme voineet. Ehkä käväisimme pikapikaa sairaan ystävän luona, mutta emme suoneet hänelle riittävästi aikaamme ja huomiotamme. Ehkä tervehdimme iloisesti vierasta vanhusta kadulla, mutta emme vaivautuneet kantamaan hänen kassejaan autoon. Ehkä ilmaisimme huolestumisemme ostoskeskuksessa eksyneelle lapselle, mutta emme jääneet hänen luokseen odottamaan hänen vanhempiaan. Ehkä jarrutimme, jotta emme olisi ajaneet irti päässeen koiran päälle, mutta meillä ei ollut aikaa tarkistaa kaulapannasta, mihin koiran olisi voinut viedä. Ehkä kieltäydyimme antamasta hyväntekeväisyyteen muutaman euron, koska katsoimme tarvitsevamme sen elokuviin menoa varten.

Oman elämän katsominen tähystimestä on niin tervehdyttävää, että usein alamme miettiä jo seuraavaa uudelleen syntymistämme lähtiessämme kojeen luota. Koska sen vaikutus on niin syvä, on sitäkin tärkeämpää, että käymme läpi seuraavan askeleen kotiinpaluumme tiellä.

Sopeuttaminen

Tähystintä seuraa välittömästi sopeuttaminen, joka on aivan yhtä olennainen toimenpide. Sen aikana keskustelemme pääkohdittain juuri näkemästämme elämästä henkioppaamme, koulutettujen sopeuttajien ja muiden henkien kanssa, joiden osallisuus voi auttaa meitä saamaan aivan uusia näkökulmia ja oivalluksia, joita tarvitsemme pystyäksemme paremmin arvioimaan oppimaamme.

Oletetaan esimerkiksi, että olet loukannut jotakuta syvästi ja usein elämässäsi ja että lähtiessäsi tähystimen luota olet aivan järkyttynyt käyttäytymisestäsi. Sopeuttajat ja henkioppaasi, joilla on elämäsi suunnitelma edessään, voivat auttaa sinua näkemään, oliko tämä ihmissuhde ja muut vastaavat olennaisia tekijöitä kehityksessäsi vai onko sinun vielä mentävä takaisin oppimaan tuo läksy. Voit lisäksi kutsua mukaan kenet tahansa jo toisella puolella olevan henkilön tai hänen poissa ollessaan hänen henkioppaansa saadaksesi tietää, minkälaisen vaikutuksen käyttäytymisesi oli tehnyt. Ehkä aiheutit vakavia vaurioita, jotka haluat korjata. Ehkä et ollut hänelle niin tärkeä kuin kuvittelit etkä tehnyt häneen minkäänlaista vaikutusta. Ehkä sait hänet käyttäytymään huonosti muita ihmisiä kohtaan ja panit näin kiertämään pahan, jonka nyt voitte yhteisvoimin pysäyttää. Ehkä kuuluit olennaisena osana hänen suunnitelmaansa ja sait hänet ryhtymään juuri sen pahuuden uhrien esitaistelijaksi, johon olit hänet alistanut. Oli niin tai näin, tämä sopeuttamistapahtuman osa saa sinut näkemään ja ymmärtämään elämäsi hankalimmat asiat, jotta voisit oppia niistä, korjata ne ja siirtyä myönteiseen suuntaan antaen itsellesi anteeksi ja osoittaen itseäsi ja muita kohtaan suurempaa rakkautta ja myötätuntoa.

Sopeuttamisen toinen tehtävä on helpottaa niiden ihmisten siirtymistä toiselle puolelle, jotka olivat valmistautumattomia matkaan tai liian hämillään ja kiusaantuneita löytääkseen rauhan heti tullessaan. Kaikilla ei ole niin paljon onnea kuin minulla eivätkä kaikki ole yhtä ilahtuneita Kotiin päästessään. Sopeuttaminen on siis eräs auttamistapa, johon tuonpuoleiset henget ovat valmiita ja johon heidät on moitteettomasti koulutettu. Kun valmistautumaton sielu on nähnyt elämänsä tähystimessä ja käynyt läpi sen pääkohdat, sopeuttajat neuvovat ystävällisesti ja ymmärtäväisesti häntä rauhoittumaan ja antavat hänelle niin paljon aikaa, kuin hän tarvitsee niihin toimiin, jotka hänelle maan päällä toivat lohtua.

Lindsayn isä on täydellinen esimerkki hengestä, joka kävi läpi tämän sopeuttamisen viimeisen vaiheen. Hänen elämänsä päättyi aivan varoituksetta. Lindsayn perhe oli menossa viettämään pikkujoulua hänen veljensä kotiin Montereyhin, kun matkalla San Josen lentokentältä veljen luo rattijuoppo aiheutti kolarin, josta Lindsayn isä ei selviytynyt. Hän oli iloinen ja hyväkuntoinen 63-vuotias mies, joka odotti innolla tuota juhlaa ja ajeli vaimonsa, poikansa ja ihailemansa tyttären kanssa kaikessa rauhassa, kun yhtäkkiä kesken hauskan jutun BAM! Ja isä oli poissa. Hän ei olisi halunnut näin tapahtuvan, sillä hän oli aina kokenut tärkeimmäksi tehtäväkseen huolehtia hyvin perheestään. Nyt hänen poikansa makasi sairaalassa vakavan aivotärähdyksen kourissa ja hänen vaimonsa ja tyttärensä, jotka olivat vain lievästi loukkaantuneet, joutuivat järjestämään hänen kuolemaansa liittyviä asioita vieraassa kaupungissa 2000 mailin päässä kotoa. Joulusta oli tullut järkytyksen ja surun aika eikä isä tiennyt, miten auttaisi perhettään toiselta puolelta, jossa hän huomasi olevansa kesken hauskan juttunsa. Hänen sopeuttamisvaiheensa kesti puolen vuoden verran ja siihen sisältyi paljon kalastusta, mutta tuon ajan kuluttua hän oli ja on iloinen, ahkera henki, joka valvoo perhettään ja käy heidän luonaan maan päällä useammin kuin he aavistavatkaan.

Minun isäni puolestaan kuoli sairastettuaan kuukausikaupalla. Vaikka hänellä näin olikin aikaa tottua kuoleman ajatukseen, hänen siirtymisensä toiselle puolelle oli paljon vaikeampi kuin Lindsayn isän ja siihen tarvittiin muutakin ensiapua kuin sopeuttamista. Ja tietenkin tuonpuoleiset henget ovat valmiita, kyllin koulutettuja ja rakastavia antaakseen hänelle ja muille hänen kaltaisilleen kaiken tarvittavan lisäavun erään toimenpiteen avulla, jota kutsutaan koteloimiseksi.

Isän ja minun välillä oli heti syntymästäni lähtien ollut erityinen side, ja kun hän kuoli ja saapui toiselle puolelle, hän oli harmissaan ja kiihtynyt siitä, että joutui eroon minusta. Tuntui siltä, että hän halusi kokea sekä oman surunsa että minun suruni, jotta voisi säästää minut menetyksen tuskalta. Kun tällainen todella lohduton henki palaa Kotiin, hänen henkioppaansa ja omaisensa, jotka tietävät, että tarvitaan jotakin muutakin kuin tavallisia sopeuttamistoimenpiteitä, koteloivat hänet, jotta hän voisi turvallisesti käydä läpi ?poisvetäytymisen? tuskallisen prosessin.

Koteloimisessa henki vaivutetaan rauhoittavaan, parantavaan hämäräuneen, jossa hän saa jatkuvaa huolenpitoa Jumalan rauhan ja ravitsevan rakkauden ilmapiirissä. Henki herää unesta iloisena päästyään jälleen Kotiin eikä hän tunne olevansa erossa maan päälle jättämistään rakkaista vaan ainoastaan erossa siitä surusta, jonka ero oli aiheuttanut.

Henki koteloidaan niin pitkäksi aikaa, kuin on tarpeen, että hän tuntisi itsensä jälleen terveeksi ja eheäksi. Isäni tapauksessa koteloiminen kesti kahdeksan kuukautta meidän aikakäsityksemme mukaan, mutta vain silmänräpäyksen verran toisella puolella. Kun hän lopulta ilmestyi luokseni toiselta puolelta, minusta tuntui, että olimme olleet erossa pienen ikuisuuden. Siksi kysyinkin häneltä ensimmäiseksi: ?Isä, miten se kesti näin kauan??

Hän vastasi: ?Mitä sinä tarkoitat? Vastahan minä täältä lähdin.?

Jos epäilet, ettei joku edesmennyt omaisesi ollut henkisesti valmistautunut menemään Kotiin tai et tunne hänen läsnäoloaan niin nopeasti kuin haluaisit, yritä olla kärsivällinen, äläkä huolestu. Hän voi olla juuri parhaillaan keskellä sopeuttamistapahtumaa tai koteloituneena mutta aivan varmasti turvallisissa, pyhissä käsissä ja palaa luoksesi jälleen hyvin pian.

Tornit

Toisen puolen ällistyttävimpiin rakennelmiin kuuluvat tornit. Kuvailen niitä ja niiden tehtävää asukkien joukossa seuraavassa luvussa. Tässä yhteydessä keskitymme siihen, miksi tornit ovat niiden sisäänkäyntirakennusten joukossa, jotka toivottavat meidät tervetulleiksi Kotiin.

Torneilla on merkitystä niille aivan erikoislaatuisille tulokkaille, joiden kuolinolosuhteet olivat niin äärimmäiset, etteivät sopeuttaminen tai koteloituminen riitä auttamaan ja parantamaan heitä.

He ovat henkiä, jotka saapuvat toiselle puolelle epätoivoisen hämmentyneinä, eksyneinä tai sekaisin niiden tilanteiden takia, jotka eivät ole olleet heidän hallinnassaan. He eivät voi nauttia Kodin rauhasta ja ilosta, ennen kuin heidän ?ohjelmointinsa puretaan? ja heidän mielenterveytensä ja identiteettinsä palautetaan. Tällaisia ovat sotavangit, jotka kuolivat vankeudessa ja joita aivopestiin ja kidutettiin, monet juutalaisvainojen uhrit, useat Salemin noitaoikeudenkäynneissä roviolla poltettaviksi tuomitut naiset, joita repi ristiriita jumalanpelon ja heihin kohdistettujen hirvittävien syytösten välillä, Jeanne d?Arc, jotkut vaikean Alzheimerin tai muun mieltä järkyttävän taudin uhrit, kaikki jotka eivät pysty ymmärtämään, missä ovat ja keitä he olivat kuollessaan, koska jokin ulkopuolinen voima oli vienyt heiltä järjen. Henkiopas, jonka seurassa on usein joku lähiomainen, vie tällaiset henkilöt välittömästi torneihin ja on heidän kanssaan koko toipumisen ajan.

Ohjelmoinnin purkaminen toisella puolella on hienompi versio vastaavasta maallisesta toimenpiteestä. Parhaimmat terapeutit tarjoavat näille sieluille jatkuvaa, hellävaraista hoitoa. Henkiopas, omainen ja terapeutit luovat usein uudelleen tällaisen hengen synnyinpaikan, lapsuuskodin tai muun tutun, turvallisen ja rakkaan paikan, ja hoito jatkuu niin kauan kuin on tarvis, jotta henki sopeutuisi kotiinpaluuseen ja muistaisi oman identiteettinsä, koko juuri päättyneen maanpäällisen elämänsä ja sitä edeltävät elämänsä, jotta sen ikuinen, onnellinen matka voisi jatkua häiriintymättä.

Itsellemme ja rakkaillemme me kaikki toivomme tietenkin onnellista siirtymistä tunnelin läpi täältä toiselle puolelle. Mutta näin ei aina tapahdu syistä, jotka juuri mainitsin. Vaikka kannattaakin tietää, mihin toimenpiteisiin kotiinpaluumme jälkeen ryhdytään, on paljon tärkeämpää keskittyä olennaisiin seikkoihin. Kukin Kotiin palaava henki saa osakseen ohjausta ja erinomaista hoivaa heti, kun hän on päässyt uuteen ulottuvuuteen ja jokainen Kotiin palaava henki päätyy lopulta Jumalan turvalliseen huomaan.

On myös muistettava niitä omaisia, jotka jäävät tänne jälkeemme. Ei edes Kodin ylenpalttinen riemu himmennä tätä rakkautta, joka vain laajenee ja syvenee ja tulee yhä pyhemmäksi, niin että me tulemme osaksi noita rakkaitamme samoin kuin hekin ovat osa meitä pois lähtiessämme. En ole varma, käsitinkö alkuunkaan tätä totuutta, ennen kuin koin sen itse.

Ehkä luulet, etten selvänäkijänä helposti huolestu. Ei sinne päinkään. Mitä läheisempi olen jollekulle, sitä enemmän tunteitani panen peliin. Mitä enemmän tunteita pelissä on, sitä vähemmän selvänäköinen olen tuon läheisen suhteen. Olin siis iloisesti yllättynyt huomatessani, että heti kun pääsin toiselle puolelle johtavaan tunneliin, huoleni katosivat ja tunsin vain rakkauden puhtaan voiman. En väitä, että olisin pystynyt luomaan tuon hämmästyttävän selkeyden tunteen uudelleen palattuani takaisin ruumiiseeni, mutta ainakin yritän koko ajan.

Kuten olemme nähneet, kaikki henget eivät ole aivan yhtä onnekkaita kuin minä ja löydä välitöntä mielenrauhaa. Jokainen sielu löytää kuitenkin taatusti tuon rauhan ennemmin tai myöhemmin. Siihen on pari hyvää syytä. En ensinnäkään voi toistaa liian usein, että toinen puoli on todellinen Kotimme, ei tämä maa. Sieltä me kaikki tulimme ja, kun matkaamme sinne taas, palaamme vain tuttuun paikkaan ja muistamme kirkkaasti, miksi lähdimme sieltä hetkeksi ja mitä meidän oli tarkoitus suorittaa. Silloin saamme sellaisen uuden näkökulman elämämme tapahtumiin ja maan päällä kohtaamiimme ihmisiin, mihin voimme vain toivoa voivamme yltää sinä aikana, jota me huvittavasti kutsumme ?elämäksi?. Uusi näkökulma auttaa meitä ymmärtämään omia ja omaistemme tekoja paremmin ja hyväksymään ne.

Pystymme saavuttamaan rakkauden ilman huolia myös siksi, että toisella puolella emme saa käsiimme vain omaa suunnitelmaamme, jonka kirjoitimme maalliselle matkallemme, vaan saamme käsiimme myös omaistemme suunnitelmat. äitinä täällä maan päällä olin esimerkiksi kovasti huolissani kahdesta pojastani, jotka useiden vuosien ajan eivät tulleet ollenkaan toimeen keskenään. Enkä lainkaan petä heidän luottamustaan kertoessani tämän. Itse he ensimmäisinä myöntävät keskinäisen välirikkonsa, mutta yksi asia, josta he saattoivat olla samaa mieltä oli se, että minä olin asiasta paljon enemmän huolissani kuin he itse. He halusivat minun lakkaavan huolehtimasta. Mutta en todella ollut asiasta huolissani tippaakaan kulkiessani tunnelin läpi ja se huolettaa minua vieläkin vähemmän Kotona ollessani, koska pystyn lukemaan heidän elämänsuunnitelmiaan ja ymmärtämään, miksi he päättivät tulla maan päälle veljeksinä, jotka eivät tule toimeen keskenään. Pystyn myös saamaan selville, miten tämä erityinen luku heidän ikuisen matkansa kirjassa päättyy. Halutessamme pystymme lukemaan jokaikisen yksityiskohdan jokaikisen omaisemme kartassa ja vielä lisäksi tajuamaan kristallinkirkkaasti lukemamme. Ja mikä sen tehokkaammin rauhoittaa mieltä, kuin vastaus kysymykseen: ?Miksi?? Jos olisin täällä saanut käsiini heidän elämänsuunnitelmansa, olisin saanut tietää, että poikani tekisivät kunnon sovinnon omalla ajallaan ilman minun apuani, että heidän vaimoistaan tulisi taas ystäviä ja että lapsenlapseni kukoistaisivat sopusointuisessa kodissa.

Lopuksi meidän täytyy vielä palata siihen asiaan, että toisella puolella, missä ikuisuus on todellisuutta, ei ole aikaa. Ei siis ole väliä sillä, kuinka moneksi vuodeksi omainen on suunnitellut maanpäällisen elämänsä, tuonpuoleisesta näkökulmasta katsottuna hän on kanssasi jälleen hetken päästä ja hänen maalliset ongelmansa ovat ohi yhdessä silmänräpäyksessä.

Jälkeen jäävät

Voin vakuuttaa sinulle, että valvomme rakkaitamme ja vietämme heidän kanssaan aikaa päästyämme Kotiin toiselle puolelle. Jotkut ilmestyvät pian kuoleman jälkeen vakuuttaakseen omaisilleen ja ystävilleen, että he ovat elossa ja voivat hyvin. Jos sinä olet sattunut näkemään jonkun edesmenneen omaisesi, sinun ei tarvitse olla huolissasi siitä, että hän olisi yhä sidottu maahan. On paljon todennäköisempää, että juuri siirryttyään toiseen ulottuvuuteen hän vain käytti hyväkseen sitä helppoutta, jolla hän pystyi aineellistumaan.

Tämä ei tarkoita sitä, että materialisoituminen riippuisi siitä, kuinka kauan on kulunut kuolemasta. Francine ilmestyi perheelleni fyysisesti vuonna 1956 ja hänen ainoa maallinen elämänsä päättyi vuonna 1598. Siihen tarvitaan voimaa ja taitoa ja niiden ihmisten avoimuutta, jotka ovat jääneet maan päälle. Lapset ja eläimet, jotka ovat maailman selvänäköisimpiä olentoja, näkevät tällaiset ilmestykset helposti samoin kuin ne ihmiset, jotka osaavat virittäytyä toisen puolen korkeampaan värähtelytasoon tietoisesti tai tiedostamattaan. Ulottuvuudesta toiseen vaihdosta ei tarvitse olla yhtään huolissaan. Matka maan ja Kodin välillä ei ole yksisuuntainen. Olemme tehneet tuon matkan edestakaisin monta kertaa, joten tiedämme tarkoin, miten sieltä tänne päästään.

Voi kuitenkin käydä niin, että omaisemme maan päällä joko eivät pysty näkemään meitä ollenkaan tai nähdessään vain lyhyen vilauksen uskovat kaiken olevan pelkän mielikuvituksen tuotetta. Siinä tapauksessa on olemassa muita keinoja, joilla läsnäolonsa voi tehdä tiettäväksi. Eräs usein käytetty keino on omien valokuvien käsitteleminen, niiden kääntäminen kuvapuoli alaspäin tai pudottaminen lattialle. Voi tehdä mitä hyvänsä kummallista, mihin perheenjäsenet tai ystävät kiinnittäisivät huomiota. Isäni antoi minulle soittorasian, josta pidän yhä hyvää huolta. Hän panee sen mielellään ?soimaan itsestään? juuri, kun olen nukahtamaisillani. Tässä on muita suosittuja keinoja, joilla tuonpuoleiset asukit voivat tervehtiä maan päälle jääneitä: kolikkojen pudotteleminen kummallisiin paikkoihin; kellonaikojen siirteleminen; TV-kanavien vaihtaminen; kojeiden avaaminen ja sulkeminen; ajaminen autossa omaisen kyydissä hipaisten hänen niskahiuksiaan, joten ?mikäli se olisi mahdollista?, tämä voisi vaikka vannoa, että autossa sittenkin oli joku. Kuten luvussa yksi todettiin, voimme toiselta puolelta saada aikaan jopa äänijäljen nauhalle, jos siihen tarjoutuu tilaisuus.

Monet johtimet auttavat henkeä kiinnittymään ja ?ajamaan vapaakyydillä?. Näitä ovat esimerkiksi sähkö, sade ja kaste. Juuri siitä syystä televisioihin ja muihin laitteisiin on niin helppo vaikuttaa ja sateet ja ukkosmyrskyt ovat toimeliasta aikaa kuin myös aamuyön kello puoli neljän ja auringonnousun välinen aika, ennen kuin kaste haihtuu. Jos olet koskaan elokuvissa nurissut siitä, kuinka kliseemäisesti kummittelu tapahtuu aina yöllä, jolloin ukkostaa, salamoi ja sataa rankasti, on hyvä muistaa, ettei se ole mikään elokuvaklisee, vaan perusfysiikkaa.

Eräs helpoimmista ja myös unohdetuimmista tavoista, jolla voimme viestiä toiselta puolelta, on vaikuttaa alitajuntaan silloin, kun epäileväinen ja ylikuormitettu tietoinen mieli on sopivasti poissa tieltä. Uni, meditaatio ja hypnoosi ovat tehokkaimmat tavat päästä alitajuntaan. Kun käymme vierailulla unessa, emme aina ehkä muista sitä tietoisesti tai pidämme tapahtumaa vain unena ilman, että huomaamme sen selkeät toisiaan loogisesti seuraavat erikoispiirteet, jotka erottavat sen tavanomaisesta unesta. Mietiskelyn aikana taas ilmestys on helppo panna mielikuvituksen tiliin. Hypnotisoijaa voidaan syyttää mielikuvien syöttämisestä potilaan mieleen. On kuitenkin hyvä tietää, että vaikka tietoista yhteydenottoa ei tapahtuisikaan, jälkeen jääneiden omaistemme alitajunta tallentaa, muistaa ja vaalii jokaista heidän kanssaan viettämäämme hetkeä.

Odotamme myös kärsimättömästi tilaisuutta saadaksemme ilmestyä jollekulle, joka näkee ja kuulee meidät siinä toivossa, että hän veisi sanomaa eteenpäin niille omaisille, jotka eivät näe tai kuule meitä. Maineikkaat selvänäkijäkollegani vakuuttavat, että henget kerääntyvät mielellään istuntojen aikana asiakkaiden ympärille elehtien tai esittäen huomautuksia, jotka eivät meille merkitse mitään, mutta merkitsevät paljonkin sille ihmiselle, jolle he haluavat ilmestyä. Näin sanoo Francine: ?Kun kello soi, kiirehdimme paikalle?, mikä tarkoittaa, että toisella puolella ollessamme käytämme häpeämättömästi hyväksemme kaikki ne tilaisuudet, joiden avulla voimme saada omaisemme selvänäkijän istuntoon. Kylvämme tämän ajatuksen siemenen hänen mieleensä pitäköön hän sitä sitten miten hulluna hyvänsä.

Asiakkaani kysyvät minulta useimmiten nämä kaksi kysymystä edesmenneistä omaisistaan: ?Onko hän onnellinen?? ja ?Yrittääkö hän kertoa minulle jotakin??

Riippuen sellaisista vaihtelevista tekijöistä kuin sopeuttaminen, koteloiminen ja tornit, vastaus ensimmäiseen kysymykseen on ennemmin tai myöhemmin ?Kyllä.? Onni on aivan liian lievä ilmaus, kun kyse on tuonpuoleisesta elämästä.

Vastaus kysymykseen: ?Yrittääkö hän kertoa minulle jotakin?? on aina hyvin varma kyllä.

Hyvin, hyvin harvoissa tapauksissa, jos kyseessä on erittäin pakottavia keskenjääneitä asioita, henki saattaa sanoa: ?Muutettu testamenttini on olohuoneen peilin takana? tai ?Vakuutusasiakirjat ovat seinällä olevassa kassakaapissa?. Mutta on taas muistettava, että toisen puolen kannalta tällaiset maalliset seikat eivät edes ansaitsisi mainintaa.

Barbara-niminen asiakas istui toimistossani eräänä aamuna ja tärisi hieman. Kysyin häneltä, mikä häntä oli järkyttänyt ja hän vastasi: ?Luulette varmaan, että olen hullu.? Minun kokemuksellani? En varmasti. Kehotin häntä kertomaan minulle, mikä hänen mieltään painoi ja lupasin keskeyttää hänet heti, kun alkaisin epäillä hänen mielenterveyttään.

Hän alkoi kertoa epäröiden: ?äitini ja minä olimme hyvin läheisiä ja hänen kaksi vuotta sitten tapahtunut kuolemansa järkytti minua syvästi. Vasta nyt olen alkanut koota elämäni palasia yhteen ja heittäytynyt sairaanhoitotyöhöni kokeakseni taas, että minusta on jotakin hyötyä. Eräänä iltapäivänä viime viikolla otin vuorojen välillä pienet nokoset aulassa, kun mielestäni heräsin ja äitini seisoi vieressäni. Tämä kuulostaa ihan hassulta, mutta ensijärkytykseni ei suinkaan ollut se, että hän oli taas kanssani näyttäen terveemmältä ja onnellisemmalta kuin koskaan vaan että hänellä oli vaaleanpunainen puku yllään. Ensimmäiset sanani olivat: ?äiti, sinulla on ylläsi vaaleanpunaista! Sinähän aina inhosit vaaleanpunaista!?

äiti nauroi ja sanoi: ?Värit ovat täällä erilaisia. Vaaleanpunainen on aivan yhtä sanoinkuvaamattoman kaunis kuin muutkin värit.? Sitten hän ojensi kätensä ja muistan sen voiman ja lämmön, kun tartuin siihen ja seurasin häntä. Hän johdatti minut sisäpihan ovelle, mutta kun hän avasi sen, tuntui kuin hän olisi johdattanut minut aivan toisen ulottuvuuden portille ? pation sijasta astuimme henkeäsalpaavan, sanoinkuvaamattoman kauniille niitylle. Näin oikealla puolellani kaksi aivan samanlaista rakennusta, jotka olivat hyvin korkeat ja rakennettu valkoisesta marmorista ja sinisestä lasista. Niiden lähellä oli toinen valkoisesta marmorista tehty luultavasti romaanistyylinen rakennus, jossa oli valtavia pylväitä. äitini osoitti tätä rakennusta ja sanoi: ?Olen töissä tuolla. Autan saattamaan ihmisten rekisterit ajan tasalle. Työstä on minulle paljon iloa.? Olin ällistynyt, sillä äitini oli ollut kotiäiti eikä koskaan työssä kodin ulkopuolella, puhumattakaan työstä, joka tuottaisi hänelle iloa. Mutta ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän jatkoi: ?Et voi jäädä. Et vielä kuulu tänne.? Heti kun hän sanoi niin tunsin, kuinka ruumiini melkein rysähti takaisin sohvalle ja avatessani silmäni totesin hänen olevan poissa ja pihan ovet olivat vain ne pihan ovet, jotka johtivat juuri sille sisäpihalle, minne ne aina ennenkin olivat johtaneet. Olin varma, että se oli vain unta, mutta se tuntui niin todelliselta ja eteni niin johdonmukaisesti, että olen siitä lähtien aina ollut sitä mieltä, että äiti todella oli kanssani.?

Päätin kertoa hänelle astraalimatkoista hieman myöhemmin istunnon aikana ja vakuutin hänelle: ?Niinhän hän olikin.? Jostakin syystä näin surun varjon pyyhkäisevän hänen kasvojensa ylitse ja kysyin häneltä asiasta.

?Ihmettelen, miksi hän tuli, ellei hän sitten halunnut kertoa minulle jotakin, mitä en tiedä.?

Tiesin jo vastauksen tuohon, mutta halusin nähdä, löytäisikö hän sen itse ja sanoin: ?Kerro sinä minulle. Mitä tiedät nyt, mitä et tiennyt ennen tuota iltapäivää??

Pitkään oli aivan hiljaista, mutta sitten hän katsahti minuun, hymyili säteilevästi ja vastasi: ?Että hän on todella elossa.?

Täydellinen tapa ilmaista se viesti, jonka jokainen sielu haluaa hinnalla millä hyvänsä ilmoittaa. Saman viestin haluamme itse hinnalla millä hyvänsä ilmoittaa omaisillemme heti kun olemme saapuneet Kotiin. Se on viesti, jonka koko ajan unohdamme, vaikka sielumme tietää sen ulkoa: Ei ole olemassa kuolemaa.


Takaisin